Palkinnon myönsi tunnettu markkinatutkimusyritys Frost & Sullivan, jonka lausunnon mukaan MASCOT palkittiin kyvystään valmistaa ja toimittaa korkealaatuisia tuotteita ja asiakasratkaisuja omalle kohderyhmälleen. Esimerkkinä perusteluissa mainitaan hiljattain lanseerattu rakennus- ja käsityöaloille suunnattu MASCOT® ADVANCED -työvaatemallisto.
Rakennusalan, käsityöalan ja teollisuuden työntekijät vaativat paljon työvaatteiltaan. Raportin mukaan MASCOT erottuu muista juuri tässä asiassa, sillä se ottaa huomioon työvaatteiden käyttäjien tiukat vaatimukset. Usko yrityksen työmenetelmiin ja tunnuslause TESTED TO WORK näkyvät tuotekehityksessä, joka toteutetaan yhdessä kohderyhmien kanssa: ”Tämä strategia takaa sen, että MASCOTin työvaatteet ennakoivat ja ylittävät asiakkaiden tarpeet yksityiskohdillaan, toiminnallisuudellaan ja ulkonäöllään, mistä tuloksena on hyvä asiakastyytyväisyys”, Frost & Sullivanin raportissa todetaan.
MASCOTin johto otti palkinnon vastaan Lontoossa. Vasemmalta: Pohjoismaiden myyntijohtaja Henrik Bach, Talousjohtaja Anders Ryberg, toimitusjohtaja Michael Grosbøl, yrityskehitysjohtaja Niels Høigaard Hald, Vientijohtaja Kurt Madsen.
MASCOTin toimitusjohtaja Michael Grosbøl matkusti yhdessä yrityksen muiden johtohenkilöiden kanssa Lontooseen vastaanottamaan palkintoa. Hän kertoo, miksi oli erityisen hienoa tulla palkituksi tuotteiden laadusta ja innovatiivisuudesta: ”Työvaatealalla on aina vain useampia valmistajia ja toimittaja, ja kilpailu on kovaa. Siksi on suuri kunnia, että Frost & Sullivan palkitsee MASCOTin maailman parhaana laadukkaiden ja dynaamisten tuotteiden toimittajana omalle kohderyhmälleen. Koen palkinnon tunnustuksena MASCOTin päämäärälle valmistaa kaikkein parhaimpia ja kestävimpiä tuotteita halpojen tuotteiden sijaan. Pitkään kestävät työvaatteet, jotka sopivat asiakkaalle ja toimivat hänen arjessaan, antavat vastinetta niihin käytetyille rahoille niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä”, sanoo Michael Grosbøl. Hän lisää, että pitää palkintoa myös tunnustuksena MASCOTin tavalle kehittää tuotteita seuraavan mantran mukaan: ”Me emme seuraa trendejä. Me luomme niitä.”
Tuotteiden hyvä laatu varmistetaan yrityksen TESTED TO WORK -strategialla, jonka puitteissa tuotteet käyvät läpi perusteellisen laadunvarmistuksen ennen tuotantoa, sen aikana ja sen jälkeen. Useimmat MASCOTin tuotteet valmistetaan yrityksen omilla CSR-sertifioiduilla tehtailla Vietnamissa ja Laosissa. Yksinomaan Vietnamin tehtaalla tuotteiden laadunvarmistuksen parissa työskentelee 70 työntekijää. Tuotanto tapahtuu MASCOTin valvonnassa ja eurooppalaisen johdon alaisuudessa, mikä vaikuttaa positiivisesti tuotteiden laadunvarmistusprosessiin. Näin asiakas voi valita tuotteita, jotka on dokumentoidusti valmistettu sosiaalisen vastuun periaatteita noudattavalla tehtaalla.
”MASCOTin tinkimätön suhde laatuun on tiiviissä yhteydessä yrityksen strategiseen tavoitteeseen, joka on valmistaa ja toimittaa ainoastaan maailman parhaita työvaatteita. Yksi tavoite on lisäksi tarjota parhaita mahdollisia ratkaisuja, joiden avulla sekä jälleenmyyjät että loppukäyttäjät voivat löytää ja ostaa juuri oikeita tuotteita”, Frost & Sullivanin raportissa todetaan. Ja juuri tämä on toimialan menestystekijä Frost & Sullivanin mukaan, joka painottaa palveluratkaisujen, tehokkaan logistiikan ja toimitusvarmuuden olevan tärkeitä asiakkaalle. Tässä asiassa MASCOT on työvaatemarkkinoiden edelläkävijöiden joukossa palkittuine verkkokaupparatkaisuineen, jotka palvelevat sekä jälleenmyyjiä että loppuasiakkaita.
MASCOTin valinnan taustalla on Frost & Sullivanin laatima laaja raportti eurooppalaisista työvaatemarkkinoista ja 360 asteen analyysi merkittävimmistä valmistajista. MASCOT oli toimialan vakuuttavin analyysin kaikilla mittareilla varsinkin ansioistaan ”voimakkaassa panostamisessa laatuun, muotoiluun ja asiakaslähtöisiin palveluratkaisuihin”. Ja Michael Grosbøl lupaa, että tulevaisuudessa MASCOTilta voidaan odottaa vieläkin enemmän: ”Meille on suuri kunnia ottaa vastaan näin arvostettu palkinto. Mutta se ei saa meitä lepäämään laakereillamme. Päinvastoin. Jatkamme innolla samaa strategista rataa ja yritämme laajentaa johtavaa asemaamme sellaisten työvaateratkaisujen luojana, jotka laadun, investointien ja innovaatioiden kautta tuottavat asiakkaillemme mahdollisimman paljon lisäarvoa.
”Frost & Sullivan Product Leadership Award -palkinnon vastaanottaminen on uskottava, kolmannen osapuolen antama tunnustus yrityksen kasvustrategialle ja sen toteutukselle. MASCOTin Best Practices Award -palkinto on erittäin selkeä signaali työntekijöille, sijoittajille, asiakkaille ja yhteiskunnalle siitä, että MASCOT valmistaa työvaatemarkkinoiden johtavia laatutuotteita”, todetaan raportin yhteenvedossa. MASCOT sai Frost & Sullivanin Product Quality Leadership Award -palkinnon myös vuonna 2006. Siten MASCOT on Frost & Sullivanin mukaan ollut työvaatemarkkinoiden johtava laatutuotteiden valmistaja jo yli 10 vuotta.